sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Laivailu

Moips kaikki, on tullut selvittyä viikonlopusta ja palattua arkeen jälleen kerran. Nyt tänä viikonloppuna mulla oli ruotsinlaivaristeily kavereitten kanssa. Tuli taas pidettyä hauskaa kyllä.

Tässä joku kannella otettu kuvatus. Mun mielestä ihan kivan onnistunut. Tohon aikaan siellä oli jo viileetä ja hieman tuuli. Ei sentään niin rajusti kuin ennen on tuullut.

Tässä sitten seuraavasta aamusta kansikuva. En aluksi uskonut kun eräs hytissämme olleista kavereista kertoi että ulkona on tosi kuuma ja aurinkoista kun pyysi mua käymään mukaan kanssaan. Kun vihdoin sain itteni ylös sängystä ja pääsis kannelle niin sain vain todeta että hän oli ihan oikeassa.

Siellä nimittäin oli aivan hemmetin kuuma! Noikin vaatteet tuntuivat olevan liikaa eikä asiaa yhtään helpottanut edellisen illan jälkeinen hieman huono olo. Olin jo varautunut tärisemään kannella mutta sainkin nauttia kesän hetkittäisestä paluusta.

Tää kuva on jo alkureissusta kun laiva oli lähtemässä. Ostin ton lätsän, hinta ei ollut kummoinen mutta aika turha ostos oli, se ei ensinnäkään mahtunut kunnolla edes mun päähän ja toisekseen sitä ei tullut muutenkaan käytettyä edes laivalla. Ja sitten kaiken lisäksi jätin sen vielä hyttiinkin kun saavuimme Suomeen takaisin.

Musta tää asento oli tosi mukava, eikö näytä siltä? Mun kaveri sano että oon jotenkin tosi kummallisessa asennossa enkä uskonut häntä kun siinä oli oikeasti ihan mukavaa sillä hetkellä ja pyysin häntä ottamaan kuvan ja todistamaan asian. :'D Okei no näyttäähän mun niska vähän katkenneelta...

Tässä myös sitten uusin tilauspipo minkä tein. :) Musta tosi onnistuneet värit! Tilaaja itse valitse ne ja valitsi kyllä hyvin yhteensopivat värit, toi ruskean sävy on ihana.



Ja niin joo, tässä vielä lopuksi yksi kannella heilumiskuva.

Ps. Tatuointiin enää 7 yötä! Apua... Odotus vaan kasvaa ja kukaan ei kohta jaksa kuunnella mua enää kun sekoan ja puhun vaan perhosista kohta vikat päivät. :D


Ei kommentteja: