Näin aivan sairaan outoa ja ahdistavaa unta viime yönä.
"Aluksi paikka oli koulu, jossa liikkui hyvin epämääräistä porukkaa. Ilmapiiri oli kireä ja ahdistava. Hyvin outo. Jossain vaiheessa me piirrettiin jotain karttoja hissan tunnilla mistä saksalaiset tulevat ja hyökkäävät. Oli ennustettu että saksalaiset (?!) hyökkäävät ja tulevat tuhoamaan Suomen.
No, astuin luokasta ulos käytävälle, olin niin pihalla kaikesta, kelasin mennä ulos. Avattuani luokkahuoneen oven, eteeni avautui kuitenkin kauppakeskus, olinkin astunut jostain henkilökunnanhuoneen ovesta ulos. Näin ympärilläni sekasortoa. Ihmiset olivat kuitenkin aika suht rauhallisia mutta jotenkin vaivaantuneen ja pidättyväisen näköisiä. Ihankuin kaikki olisivat pelosta jäykkinä ja yrittäisivät teeskennellä että kaikki on hyvin. No niin ne teeskentelivätkin.
Kun kauppakeskuksessa liikkui, eri kojuilla ihmiset supisivat että missään nimessä paikalta ei saa poistua, liikkeiden pitää olla harkittuja ja suunniteltuja, ei missään nimessä mitään äkkipikaista. Ei äkkipikaisia kädenliikkeitä tai juoksua. Ei epämääräisiä puheita ylettömiin, ettei se säikäyttäisi heitä. Paikalta ei missään nimessä voinut poistua, koska meitä vahdittiin.
Huomasin puheet todenperäisiksi, vähitellen kun jotkut tekivät jotain hieman äkkipikaisempaa, nämä uhkarohkeimmat niin yhtäkkiä vierushenkilöltä kohosi ase otsalle.
Pahinta oli koska kukaan ei tiennyt keitä he olivat. Kauppakeskus oli täynnä ihmisiä, tämä huhu näistä henkilöistä vain pyöri tietenkin näiden viattomien ihmisten keskuudessa. Mutta sitä ei voinut tietää, josko juuri vieressä oleva henkilö kuului heihin tai ei kuulunut. Puolia ei voinut tietää. Eikä sitä uskaltanut kukaan kysyäkään, koska jos kysymys osui väärälle henkilölle, oli luoti varmasti otsassa.
Kauppakeskuksessa ollessa et toki tunne moniakaan ihmisiä jotka siellä samaan aikaan kanssasi ovat. Mistään ei voinut tietää kuka oli paha ja kuka ei. Ei sitä ulospäin nähnyt. Vain tämä hiljainen huhu oli saanut aikaan juuri sen että kaikkia piti epäillä, kehenkään heistä ei voinut luottaa. En vain tiennyt miten tämä huhu eteni, varmaankin ne toisillensa tutut, jotka olivat yhdessä olleet ostoksilla olivat keskenään jakaneet tietoa. Ja myös jos joku oli sattumalta nähnyt toisen saaman uhkauksen.
Mä en vaan jaksanut enää jäädä sinne. Sieltä ei olisi päässyt ikinä pois. Mä mietin päässäni mitä teen. Mietin reittiä pois kauppakeskuksesta. Eräs tuttu näki ja varmaan tulkitsi hieman mietteliäisyyttäni ja totesi yrittäen näyttää hyvin vähän epäilyttävältä että täältä et todellakaan ole poistumassa elävänä jos sitä mietit.
No, mä lähdin kävelemään ovelle päin, ihmisten ohi, suoraan läpi. Pelkäsin kuollakseni selviänkö hengissä, oikeastaan sillä ei ollut edes enää väliä. Tiettyjen ihmisten ilmeet muuttuivat agressiivisiksi ja he yrittivätkin osua minuun, saada kiinni ja repiä takaisin. Onneksi kuitenkin sen verran huonosti tähtäsivät aseillaan minuun, että eivät osuneet.
Valo paistoi ulkona kirkkaana. Työnsin ovet auki, lähdin juoksemaan niin kovaa kuin ikinä pääsin junaradan alla olevan tunnelin läpi. Mä juoksin ja tunsin niin ihanan vapauden ja olon siitä että selvisin elävänä. Vilkaisu taakse ja ketään ei ollut perässä. Ketään ei ollut missään. Tässä vaiheessa hengissä selvinneenä mä olin niin onnellinen siitä että sain elää ja sain oman vapauden takaisin. Sain puhua ja tehdä mitä halusin, ei tarvinnut olla tuolla liikkumassa ja puhumassa kuin robotti. Se jopa että sai vain olla, liikkua miten halusi, katsoa mihin suuntaan halusi, se oli niin elämää ja vapautta. Olin niin onnellinen päästessäni ulos kun aurinkokin vielä paistoi ja kävi ihana tuulenvire. Sillä hetkellä unohdin kaikki mahdolliset murheeni ja olin todella onnellinen elämänlahjasta ja siitä että olin elossa."
Että tämmöistä... Tulipas pitkä tarina. :D
Tänään oon menossa varmaankin ostamaan makeanvedenhelmiä, teen itselleni kaulakorun pitkästä aikaa. Saas nähdä kuinka onnistuu. Turkoosit helmet olisivat varmaankin aika nättejä. Oon taas muuttanut hiusten väriä, nyt mulla on mun oman luonnollisen värin mukaiset hiukset, ehkä asteen tummemmat. Kuvaa niistä myöhemmin. Hyvää päivänjatkoa!
